Katson sinua ja en tunnista ihmistä kasvoistasi. Jos näkemäni raunio onkin se, joka oikeasti olet ja en ole vain huomannut sitä aikaisemmin. Mitä yhteistä meillä on ikinä ollut? Roikun entisessä kiinni ja yritin liikaa.
Päätin tänään, ettei se ole kaiken tämän arvoista. Kuka sinä olet? Tunsinko sinua ikinä, vai kuvittelinko kuitenkin kaiken?
Jatkan kohti tuntematonta, vanha paska jää taakse. Samoin on tapahtumassa osalle ihmisistä, jotka kuuluivat siihen.
Luulisin olevani onnellinen. Mutten ole kuitenkaan aivan varma yhtään mistään.
En voi kuin sulkea silmäni ja hypätä tuntemattomaan toivoen parasta.
Kun aikaa kuluu, lupaan katson sinua lavalta ja sinä olet vain ihminen muiden joukossa.
Koska minä elän unelmaani. Juuri nyt.
Minä en ole enää tahdoton kynnysmatto, jonka yli voi kävellä, pyyhkiä kenkänsä ja kävellä pois jättäen minut saastaiseksi.
