Huonoja muistoja, tänään suihkuun

Se paikka sijaitsi syrjäkadulla. Oli oudon hiljaista, missään ei näkynyt ketään.
Siellä se seisoi, kaikkien näiden vuosien jälkeen,

Se muistutti, kuinka hauskaa meillä oli yhdessä.
Näytti vinksahtaneita kuvia menneisyydestäni, jotka olin halunnut unohtaa.
Jotka olin päättänyt unohtaa.

Kaiken tämän jälkeen se hymyili, ojensi kätensä ja pyysi seuraamaan itseään.

Näytin sille keskisormea.

Lumous, menit sitten haihtumaan

Se hymyilee ja sanoo; Älä huolehdi.

Koska en näe mitään järkeä vaihtaa vaatteita. Nukuin 13 tuntia.
Maito on loppu ja kahvi maistuu paskalta. En jaksa mennä kauppaan.

Ja mulla on ihan hyvä olo. Oikeasti. Ehkä.

Outous

Olen tuottanut liikaa pettymyksiä läheisilleni. 

Olen yrittänyt toimia oikein. Kaikkien, myös itseni parhaaksi. 

Yritin niin kovaa, että voimani eivät riittäneet.

 Murenin ja epäonnistuin

Minun on vaikea ymmärtää, miten ihmiset jaksavat seisoa vieressäni kaikkien epämääräisten vuosien jälkeenkin. 

Tiedän, että olisi paljon helpompaa luovuttaa ja vain kadota.

Kuin räpistellä eteenpäin siivillä, jotka eivät vielä kanna kunnolla.

Mutta siivet kantavat. Luulen, että jotenkin oudolla tavalla minulla on terveempi olo. 

Mutta mitä tapahtuu jos uskallan päästää irti siitä ihmisestä, joksi kaikki tämä pelleily on minut muuttanut?